Raskausuutinen ja uusi perheenjäsen on
usein iloinen ja onnea tuova asia niin omassa kuin läheistenkin elämässä. Väistämättä vanhemmuuteen ja
varsinkin vauva-aikaan liitetään kuitenkin myös vähemmän houkuttelevia
käsitteitä, kuten väsymys, rankkuus, parisuhteen huononeminen ja tiukka
taloustilanne.
En halua vähätellä kenenkään kokemusta vauva-ajan rankkuudesta, nuo kaikki pitävät varmasti monen osalta paikkansa. Kun olen lukenut tutkimuksista ja keskustelupalstoilta vanhempien lapsiarjesta, mieleeni nousee kuitenkin vastustus. En minä tuota halua. Haluan onnellisen lapsen, hyvinvoivan perheen, hehkuvan parisuhteen ja rakkaudessa jaetun vanhemmuuden. Näin toki varmasti kaikki haluavat, mutta miksei sitä sanota useinkaan ääneen? Onko kyse mahdottomuudesta, jota ei uskota edes saavutettavan?
Vahva optimisti sisälläni päätti, että uskallan sanoa toiveeni ääneen. Haluan, että tämä ihana raskausaika jatkuu elämäni parhaimpina vuosina. Haluan, että tulevat vuodet ovat toistaiseksi parhaita paitsi itselleni ja lapselle, myös miehelleni, parisuhteelleni ja koko perheellemme. Onnekseni olen rakastunut liki yhtä optimistiseen mieheen. Vaikka mieheni on jo yhden vauva-ajan elänyt ja todella kokenut sen tuoman väsymyksen taakan, hän tarttui yllättävän nopeasti toiveeseeni. Tottakai meillä on edessämme upeat vauvavuodet.
Olemme koko suhteemme ajan keskustelleet paljon, mitä hyvinvointi, onnellisuus, hyvä perhe-elämä ja parisuhde meille tarkoittaa. Tunnistamalla onnenlähteemme, voimme tehdä asioita niiden toteutumiseksi. Olemme myös valmiita hakemaan tukea lähipiiristä ja tarvittaessa vaikka ostopalveluista. Olenkin alkanut budjetoimaan menoja niin, että meillä olisi mahdollisuus toisinaan esimerkiksi siivouspalveluihin, jos koemme sen tarpeelliseksi. Ja onneksemme mieheni pystyy järjestelemään töitään joustavasti, jolloin meille jää sekä yhteistä aikaa että minulle aikaa myös omiin harrastuksiin tai ainakin pieniin liikuntahetkiin.
Ymmärrämme toki realiteetit ja sen, että maailma ei ole vaaleanpunaista hattaraa. Vauva voi yhtä lailla olla yhteistyökykyinen joogaaja kanssani tai mahakipujen kanssa kärsivä koliikkivauva. Aina voi tulla yllättäviä taloudellisia haasteita. Saatan sairastua synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Tai voi syttyä kolmas maailmansota. Mikään näistä ei kuitenkaan ole todellisuutta juuri nyt, joten en halua uhrata sille energiaani.
Uskon, että jo tietoinen päätöksemme tulevaisuuden tavoitteesta on ensimmäinen askel onnellisuuden polulla. Toinen askel oli yhteisen unelmakartan työstäminen. Kiireetön sunnuntaiaamu, hyvää maitokahvia, kasa vanhoja lehtiä ja kahdet fiskarsit tuottivat kauniin yhteisen tavoitetaulun tuleville vuosillemme.
Jos odotusaika sallii pienen pysähdyksen teille kanssaodottajasiskot, suosittelen heittäytymään hetkeksi haaveiden aalloille!
En halua vähätellä kenenkään kokemusta vauva-ajan rankkuudesta, nuo kaikki pitävät varmasti monen osalta paikkansa. Kun olen lukenut tutkimuksista ja keskustelupalstoilta vanhempien lapsiarjesta, mieleeni nousee kuitenkin vastustus. En minä tuota halua. Haluan onnellisen lapsen, hyvinvoivan perheen, hehkuvan parisuhteen ja rakkaudessa jaetun vanhemmuuden. Näin toki varmasti kaikki haluavat, mutta miksei sitä sanota useinkaan ääneen? Onko kyse mahdottomuudesta, jota ei uskota edes saavutettavan?
Vahva optimisti sisälläni päätti, että uskallan sanoa toiveeni ääneen. Haluan, että tämä ihana raskausaika jatkuu elämäni parhaimpina vuosina. Haluan, että tulevat vuodet ovat toistaiseksi parhaita paitsi itselleni ja lapselle, myös miehelleni, parisuhteelleni ja koko perheellemme. Onnekseni olen rakastunut liki yhtä optimistiseen mieheen. Vaikka mieheni on jo yhden vauva-ajan elänyt ja todella kokenut sen tuoman väsymyksen taakan, hän tarttui yllättävän nopeasti toiveeseeni. Tottakai meillä on edessämme upeat vauvavuodet.
Olemme koko suhteemme ajan keskustelleet paljon, mitä hyvinvointi, onnellisuus, hyvä perhe-elämä ja parisuhde meille tarkoittaa. Tunnistamalla onnenlähteemme, voimme tehdä asioita niiden toteutumiseksi. Olemme myös valmiita hakemaan tukea lähipiiristä ja tarvittaessa vaikka ostopalveluista. Olenkin alkanut budjetoimaan menoja niin, että meillä olisi mahdollisuus toisinaan esimerkiksi siivouspalveluihin, jos koemme sen tarpeelliseksi. Ja onneksemme mieheni pystyy järjestelemään töitään joustavasti, jolloin meille jää sekä yhteistä aikaa että minulle aikaa myös omiin harrastuksiin tai ainakin pieniin liikuntahetkiin.
Ymmärrämme toki realiteetit ja sen, että maailma ei ole vaaleanpunaista hattaraa. Vauva voi yhtä lailla olla yhteistyökykyinen joogaaja kanssani tai mahakipujen kanssa kärsivä koliikkivauva. Aina voi tulla yllättäviä taloudellisia haasteita. Saatan sairastua synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Tai voi syttyä kolmas maailmansota. Mikään näistä ei kuitenkaan ole todellisuutta juuri nyt, joten en halua uhrata sille energiaani.
Uskon, että jo tietoinen päätöksemme tulevaisuuden tavoitteesta on ensimmäinen askel onnellisuuden polulla. Toinen askel oli yhteisen unelmakartan työstäminen. Kiireetön sunnuntaiaamu, hyvää maitokahvia, kasa vanhoja lehtiä ja kahdet fiskarsit tuottivat kauniin yhteisen tavoitetaulun tuleville vuosillemme.
Jos odotusaika sallii pienen pysähdyksen teille kanssaodottajasiskot, suosittelen heittäytymään hetkeksi haaveiden aalloille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti